.......Oi maamme Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen. Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa....
Sekä suloinen pikkuveljeni vietti tänään 6-vuotis syntymäpäiviään!
 |
Itelleni kuitenkin tuli mieleen erilainen itsenäisyys, nimittäin tää mitä oon nyt tässä koittanu opetella. Koska kotipaikkakunnallani ei oo jatkokoulutusmahollisuutta peruskoulun jälkeen, muutto ysin jälkeen oli lähes pakollinen. Ootin niin kovasti, että pääsen muuttamaan pois kotoo, omilleni, tehä niinku haluun ja mennä just niinku haluun. Alkuun kai muutaman päivän sitä piti vaan vapauttavana, mutta kun se todellisuus tuli, ettei koulupäivän jälkeen sinnuu oikeesti ennää kukaan oota kotiin, alko jo oikeestaan itkettää. Kun mietin esim viime talvee kun tulen koulusta kotiin, siellä on leivinuuni lämpiämässä, äiti häärää lieden eessä jotain ruokaa, ruuan jälkeen pitää äitin kanssa laittaa puhtaat pyykit kuivumaan ja illasta kaverin luokse lähtiessä äiti huikkaa perään "Elä oo myöhään!". Sillon tuota kaikkee ei osannu arvostaa, ruokapöydästä noustessa sano "kiitos", mutta siinä se. Nyt kun tuun koulusta, rojahan sängylle makuulleen voi hitto, ku on kolkko ja viilee eikä leivinuunin lämmöstä tietookaan, kun nälkä alkaa mahassa kurnii, paistan pannulla kaupan pinaattilettuja tai teen vihanneksista wokkia ja syön ne leivän kanssa, yksin. Jos illalla johonki oon menossa, kukaan ei tiedustele minne tai kenen kanssa, saati että moneltako tuun takas.
Tiiän, tän kaiken olevan iän mukana tuomaa itsenäisyyttä, jota kertyy vaan koko aika lisää. Kaikki uus tuo tullessaan myös sen pelon, mutta kun siitä oppii olemaan ylpee ja uskoo itseensä, muutokset kantaa tulevaisuuteen! Näin on uskonu myös vuodesta 1917 asti itsenäinen Suomi!
ONNEA SUOMI!
<3-Tiitu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti